YLEISTÄ

Punapiraija on laajalle alueelle eteläiseen Amerikkaan levinnyt kala. Tieteellinen nimi on muuttunut jokunen vuosi sitten uuden luokituksen myötä. Serrasalmus on väistynyt ja Pygocentrus nattereri (punapiraija, “red piranha”, “red-bellied piranha”) on uudempi tieteellinen nimi. Punapiraija kuuluu tetroihin, joten esim. levytetra ja neontetra ovat lähisukulaisia punapiraijalle. 

Piraijan veitsenterävät ylä- ja alahampaat lomittuvat keskenään ja ovat piilossa huulten alla. Hampaat eivät yleensä ole kovin näkyviä mutta jonkin lähteen mukaan 15-senttisellä piraijalla hampailla on mittaa jopa 4 mm. Punapiraijalla on hampaita keskimäärin kolmisenkymmentä. Kuten hait, krokotiilit jne, myös piraija “vaihtaa” hampaitansa aika ajoin. Samanaikaisesti vaihtuu neljännes hampaista (ts. ¾ hampaista on koko ajan “tallella”). Uudet hampaat kasvavat muutamassa päivässä. Näin piraijalla on koko elinikänsä terävät hampaat käytössään. Piraijan hampaiden lisäksi leukojen lihaksisto on erittäin kehittynyt. Piraijan purukaluston toimivuutta pääsee todistamaan antamalla jotain suurempaa ruokaa. Esim. lihanpalasta piraija nappaa hyvin tarkkarajaisen palan ja ennenkaikkea hyvin nopeasti.

Piraijalajeja tunnetaan yli 20. Suosituin näistä (akvaariossa) on punapiraija. Lisäksi markkinoilla on aika ajoin mustapiraijaa (Serrasalmus rhombeus) ja hopeapiraijaa (Serrasalmus spilopleura). Lisäksi myynnissä on muita piraijankaltaisia lajeja, kuten esim. levytetra (Metynnis hypsauchen, “silver dollar”).

“Piraija” tulee intiaanien sanoista “pira” (kala) ja “ranha” (hammas).

Punapiraija kasvaa luonnossa n.30 cm:n mittaiseksi, mutta jää akvaariossa useimmiten pienemmäksi. Poikasena punapiraija on hyvin väritön, hopeanvivahteinen ja kyljissä on mustia täpliä. Kasvaessa (ensimmäisen vuoden sisällä) yleisväritys muuttuu hieman tummemmaksi ja vatsanalue alkaa punertamaan. Mustat täplät häviävät, mutta tilalle tulee kiiltäviä suomuja, jotka kimaltelevat kauniisti valon heijastaessa niistä.

Kuten muistakin kaloista, myös punapiraijoista on jo olemassa muutama eri värimuoto: “Yellow King Emperor / Gold Dust / Ternetzi“-muoto, joka on kellertävä vatsan ja pään alueelta (jotkut luokittelevat tämän myös albiinoksi) sekä voimakkaasti punainen värimuoto “super-red “. Alunperin punapiraijan värierot johtuivat lähinnä yksilöiden lokaliteetista ja saman lajin edustajat olivat hieman eri muotoisia ja värisiä. Luonnossa “oikea” punapiraija on voimakkaammin punainen vatsan seudulta kuin useimmat akvaariokaloiksi viljellyt.

AKVAARIO

Kokonsa puolesta punapiraija tarvitsee suuren akvaarion. Ja jotta saa akvaarioon riittävän monta yksilöä muodostamaan parven, tilan tarve kasvaa entisestään. Ainoa asia joka pienentää tilantarvetta, on se, että punapiraija ei ole erityisen aktiivinen kala. Siitä, minkä kokoinen akvaarion pitäisi olla, ollaan montaa mieltä. Joidenkin mielestä yhtä piraijaa kohden riittää 50 litraa, kun taas toisten mielestä yhdellä kalalla pitää olla yli 100 litraa käytössään.

Suodatus piraija-akvaariossa on oltava tehokas. Parvellinen piraijoita aiheuttaa syömisellään ja ulostamisellaan melkoisen sotkun. Pohja kannattaa puhdistaa lapolla ruuanjäämistä yms. ja vaihtaa noin 25 % vedestä kerran viikossa. Punapiraija viihtyy hyvin virtaavassa akvaariossa, joten ekstrapumput vedenkierrätykseen ovat suositeltavia.

Punapiraijan huomattavan arkuuden vuoksi akvaario olisi hyvä sijoittaa sellaiseen paikkaan, jossa ohikulku on vähäistä. Näin piraija pääsee käyttäytymään luonnollisesti.

Punapiraijalla valaistuksen pitäisi olla melko himmeä ja piilopaikkoja riittävästi. Näitä voidaan tehdä kannoilla ja kivillä tai rehevällä kasvillisuudella. Hyviä kasveja ovat miekkakasvit ja vallisneria. Vaikka valaistus piraija-akvaariossa olisikin himmeähkö, monesti ruokavalio ravitsee myös kasveja (ja valitettavasti myös leviä). Itselläni jättimiekkakasvi kasvaa, kukkii ja tuottaa “jälkeläisiä” ihan riesaksikin asti ilman tehokasta valaistusta tai lannoitusta…

Punapiraija ei ole järin tarkka veden suhteen, mutta suosituksena voidaan pitää hieman hapanta (pH 6,5-7,0) ja kohtuullisen lämmintä (23-28 astetta) vettä. Ammoniakki- ja nitriittiarvot tulee pitää nollassa. Näiden sottaavien ahmattien vesiarvoja on hyvä silloin tällöin mitata erilaisilla vesitesteillä. Veden arvot pysyvät useimmiten melko stabiilina, jos osittainen vedenvaihto suoritetaan säännöllisesti ja suodatus toimii mekaanisen (sisäsuodatin) vedenpuhdistamisen lisäksi myös biologisesti (ulkosuodatin, jossa on hyvät suodatusmateriaalit esim. biopallot, laavamurska etc).

Niin kauniita kun avonaiset akvaariot ovatkin, suosittelen kuitenkin kansilaseja. Itse saan vedet päälleni jo pienestä ruokintakulmasta, kun on ruokailun aika. Jos laseja ei olisi, todennäköisesti saisin kalan syliini…

 

RUOKINTA

Punapiraijalle kelpaa liha, kala, katkaravut jne. Veden asukkina piraijan ruokavalion luonnossa muodostaa muut vedenelävät. Piraijat (jotkut lajit enemmän, toiset vähemmän) syövät jonkin verran myös kasveja. Jotkut tutkijat pitävät tuota kuitenkin epävarmana tietona, koska luonnossa piraija saattaa jo puhtaasti vahingossa niellä kasvien osia syödessään kalaa jne.

Akvaariossa ruokavalio kannattaa pitää kalavoittoisena, mutta liha ja kuoritut katkaravut kelpaavat piraijoille myös hyvin. Ruuan tulee luonnollisesti olla maustamatonta. Piraijoille voi antaa myös kissan- tai koiranruokaa. Esim. kissan purkkiruuat, joissa on paloja kastikkeessa on yksi vaihtoehto. Tuosta kannattaa kuitenkin huuhdella kastikkeet pois ja tarjota kaloille palat huuhtomisen jälkeen. Jos ruoka on kovin pientä (esim. jauheliha), voi käydä niin, että kala kiinnostuu ruuan hajusta, muttei ole kovin innokas poimimaan pientä ruuanmurua akvaarion pohjalta. Ruoka kelpaa paremmin isompina paloina ja on toki akvaarion hoitajallekin helpompaa siivota ylimääräiset ruuat pois. 

Paljonko? Kokemuksen kautta oppii katsomaan sopivan ruokamäärän. Piraijan kasvaessa ruokamäärää tulee lisätä, mutta samalla täytyy varoa ylensyöntiä jo pelkästään terveydellisten ongelmien välttämiseksi. Täysikasvuisilla piraijoilla ruokinta kannattaa vähentää joka toiseen päivään tai ainakin pitää pari paastopäivää (ei peräkkäisiä päiviä) viikossa. Pieniä, kasvavia piraijoita kannattaa ruokkia päivittäin.

Arkuutensa vuoksi punapiraija ei välttämättä ole kovin innokas syömään päiväaikaan, joten ruuan antaminen lienee fiksuinta iltahämärässä valojen sammuttua.

 

AISTIT

Hajuaisti
Piraijalla on hyvin kehittynyt hajuaisti ja se haistaa ruuan (kalan, veren jne.) jo hyvin kaukaa ja säntää hajua kohti. Hajuaisti on varmasti tärkein piraijan aisteista.

Kuulo
Piraija kuulee hyvin. Kuten muillakin tetroilla, punapiraijalla on ns. Weberin 3(-4):n luuparin sarja, joka toimii “äänenvahvistimena” äänten/värähtelyjen siirtyessä uimarakosta sisäkorvaan. Tämä auttaa piraijoita parvenmuodostuksessa, vaaran havainnoinnissa sekä ravinnonhaussa. 

Sairas tai haavoittunut kala tuottaa ääniaaltoja eri taajuudella kuin terve yksilö ja näin ollen joutuu toisten hyökkäyksen kohteeksi oli kyseessä toinen laji tai joku parven yksilöistä.

Näkö
Punapiraijalla on erittäin hyvä näkö. Silmän/verkkokalvon muodosta ja silmien sijainnista johtuen piraijan lateraalinen näkö on hyvä (sivuille), mutta stereoskooppinen (syvyysnäkö) on suppea. “Sokea piste” on heti suun edessä. Piraija ei siis näe saalista suunsa edestä, joten hyökkäys saalista kohti lähtee kauempaa havainnoinnin perusteella. Ravinnon paikannus tapahtuu toki kaikkien aistien varassa, joten sinänsä näöllä ei ole merkitystä. Myöskään sameassa vedessä tai hämärän aikaan ravinnon etsiminen ei perustu näköaistiin.

Hyvä näkö auttaa parvenmuodostuksessa ja siinä pysymisessä. Piraija tunnistaa toisen piraijan muodosta ja väreistä. Tätä ominaisuutta käyttää hyväkseen mm. eräs pacu-laji, joka muistuttaa hyvin paljon punapiraijaa ja välttyykin hyökkäykseltä liikkuessaan punapiraijaparven joukossa.

Kylkiviiva
Kylkiviiva-aisti piraijoilla toimii samalla tavalla kuin muillakin kaloilla: kylkiviivan solujen kautta kala saa informaatiota veden paineaaltojen muutoksista. Kalan oman liikehtimisen aiheuttaman paineaallon heijastuminen kertoo lähietäisyydellä olevista esteistä. Piraijat käyttävät tuota ominaisuutta hyväkseen saaliin paikantamiseen muiden aistien ohella.

KÄYTTÄYTYMINEN

Punapiraija on parvikala ja mitä isompi parvi on, sitä turvallisemmaksi piraija tuntee olonsa. Yksinäiset tai liian pienessä parvessa olevat yksilöt ovat usein huomattavan arkoja. Vaikka piraija viihtyykin parvessa, on niillä kuitenkin koko ajan pieni jännite “ilmassa”. Piraijoiden yhteiselosta tulee mieleen sanonta “jos et voi voittaa vihollisiasi, liity heihin“. Monesti lajitoverit näykkivät toisiltaan eviä tms. Piraijalla tosin evät regeneroituvat ällistyttävän nopeasti takaisin.

Punapiraijalle ei ole luonteenomaista lajinsisäinen kannibalismi, mutta akvaariossa tätä saattaa joskus ilmetä (tilanpuute). Kannibalismia saattaa esiintyä myös silloin, jos joku parven kaloista on sairas tai haavoittunut. Kuivan kauden aikana nälkäiset piraijat syövät armotta joukon heikoimmat, koska muuta ravintoa ei ole tarjolla.

Piraijalla on melko turhaan huono maine. Jos ravintoa on saatavilla, piraija ei osoita aggressiivisuuden merkkejä. Vain nälkiintyvät piraijat saattavat aiheuttaa vaaran. Tätä esiintyy luonnossa kuivan kauden aikana, jolloin piraijat saattavat joutua “loukkuun” pieneen syvänteeseen vedenpinnan laskiessa. Syvänteessä lämpötila kohoaa huomattavasti eikä ruokaa ole tarjolla. Tänä aikana piraija saattaa olla vaarallinen myös ihmiselle. Sadekauden jälkeen vedenpinnan noustessa piraijat pääsevät taas normaaliin ruokailurytmiin.Tällaisina aikoina paikalliset asukkaat uivat huoletta piraijoiden asuttamissa vesissä ilman vaaratekijöitä.

Akvaariossa tilanne on eri. Nälkiintymistä ei esiinny (vaikkakin muuten voi jäljitellä luonnontiloja mm. nostamalla veden lämpötilaa). Ainoa vaaratekijä on uhatuksi joutunut piraija. Näin voi käydä esim. siivoustoimien yhteydessä, jos kala joutuu sellaiseen paikkaan, josta se ei pääse pois. Puolustuksekseen piraija saattaa purra. Sama tilanne ilmenee myös piraijaa siirrettäessä: paniikissa piraija saattaa repiä haavin, joten kädellä tukemista on ehdottomasti vältettävä. Myös jos piraija täytyy kuljettaa, kala on syytä laittaa esim. muoviseen rasiaan, jossa on reikiä ja rasia muovipussiin missä on vettä. Normaali kalankuljetus pussissa ei ole suotavaa, koska piraija saattaa puhkaista pussin. Muuten punapiraija on ERITTÄIN arka kala eikä turhia esittele muuta kuin ruokailuaikana, joten suurin osa legendoista on hölynpölyä.

Äärimmäisestä arkuudesta ja pelokkuudesta kertoo jo piraijan kummallinen tapa teeskennellä kuollutta. Tämä ilmiö hämmentää kerta toisensa jälkeen kokenuttakin akvaristia. Tätä ei kuitenkaan tapahdu aina, vaan lähinnä äärimmäisissä “shokkitilanteissa” kuten siirron tms. yhteydessä. Pelkät hoitorutiinit eivät onneksi aiheuta yleensä mitään teatraalista joukkokuolemaa. Hoitotoimissa kannattaa kuitenkin ajatella kalojen hyvinvointia ja aiheuttaa mahdollisimman vähän stressiä.

LISÄÄNTYMINEN

:

• Punapiraija saavuttaa sukukypsyyden 1-2 vuoden iässä

• Punapiraijalla ei ole havaittu sukupuolista dimorfismia (ulkoisia eroja sukupuolten välillä), joten ennen pariutumista ei kykene määrittelemään parvesta eri sukupuolia.

• Kuteminen alkaa pesänrakennuksella. Pariskunta repii kasvien lehtiä yms, jotka ne laittavat pohjalle jonnekin rauhalliseen paikkaan.

• Pari kiertävät pesää kyljet vastakkain.

• Naaras laskee munat pesään ja koiras jää suojelemaan niitä. Naaraskin saattaa suojella pesää, mutta punapiraijalla “isänvaisto” on voimakkaampi ja useimmiten piraijanalkujen puolustaminen jää isukin harteille.

• Poikaset kehittyvät noin 4 päivässä riippuen veden lämpötilasta.

• Perheenlisäys ei ole ihan pieni: poikasia saattaa tulla useista sadoista jokuseen tuhanteen. Näistä toki karsiutuu paljon etenkin, jos poikaset kehittyvät ja kasvavat samassa altaassa isompien lajitovereiden joukossa.

• Pikkuruiset poikaset hakeutuvat kasvien sekaan. Mikäli esim. pintakasvillisuus on runsasta, poikasten selviytymisprosentti on suurempi.

• Järkevintä on laittaa pystyyn toinen allas poikasia varten.

• Piraijat ovat hyvin aggressiivisia lisääntymisaikana, joten akvaarion elämää on syytä tarkkailla vahinkojen välttämiseksi. Tässä tietenkin suuri apu on se, että allas on tarpeeksi tilava.

• Pikku-piraijat kasvavat huimaa vauhtia ja pienistä ei-piraijan näköisistä pikkukaloista kasvaa vuodessa kookkaita väkäleukoja.

 

MUUTA

Punapiraijan pitäminen akvaariokalana jakaa monesti mielipiteet jyrkästi kahteen äärilaitaan. Toiset ovat sitä mieltä, ettei piraijaa tulisi lainkaan pitää akvaariossa (paitsi isoissa yleisöakvaarioissa), kun taas niistä kiinnostuneet ovat täysin eri mieltä. On myös paljon akvaristeja, joilla punapiraijoita on ollut akvaariossa, mutta ennen pitkää ovat kyllästyneet ko. lajiin niiden “apaattisuuden” vuoksi. Itse pidän punapiraijaa mielenkiintoisena lajina ja niiden elämän seuraaminen kiehtoo vuodesta toiseen.

Vaikka piraijaa voikin pitää akvaariossa, niitä tulee kunnioituksella hoitaa, koska aina on olemassa tietyt riskit olemassa. Onhan kyseessä kuitenkin Guinnessin ennätystenkirjan mukaan maailman hurjin makeanveden kala…

Lähde: http://www.teroarvola.com/omatsivut/piraija.htm